HOUSUT POIS

Ensi-ilta 4.11.2022

Haminan Teatterin kesätuotantona oli Pelastakaan Röllimetsä, mutta nyt teatteri on ottamassa askelta kansainvälisemmälle tasolle. Housut pois on New Yorkin Buffaloon sijoittuvan legendaarinen musikaalikomedia, jonka keskiössä nähdään kuusi miestä, jotka kamppailevat työttömyyden, rahapulan ja naishuolien keskellä.

Yksi ryhmän miehistä on Jerry (musikaalissa Tommy Larvi), joka keksii pähkähullun idean perustaa kaltaisistaan tavallisista tehdastyöläisistä koostuvan strippausryhmän! Hankkeen myötä esiintyjät saisivat aimo annonksen kaivattua itsetunnon kohotusta ja keikoista saatavilla lipputuloilla voitaisiin heittää hyvästit paitsi housuille, myös rahahuolille. Huima idea rakennemuutoksen repiessä niin yksilöä kuin yhteiskuntaa!

Teoksen ovat kirjoittaneet ja säveltäneet Terrence McNally ja David Yazbek ja se pohjautuu brittiläiseen menestyselokuvaan The Full Monty vuodelta 1997. Musikaalikomedia käsittelee alati ajankohtaisia, tähänkin aikaan soveltuvia teemoja kuten työttömyyttä ja rahapulan kanssa painimista, mutta vastapainoksi se korostaa tärkeitä arvoja kuten elämäniloa, haasteisiin heittäytymistä ja ystävän tukemista hädän hetkellä.

Kilpaillakseen suosittujen ryhmien kanssa on tämän ryhmän esityksen päätyttävä niin sanotusti ”full monty”, eli housut pois. Musikaalissa huoli tulevasta koetaan yhdessä, kollektiivisesti ja ”alastomana”. Monet kulissit kaatuvat totuuden edessä.

Vaikka musikaalin tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltojen Buffaloon, on se samalla kertomus aidoista, paikallisista suomalaisista ihmisistä. Ja todella hieno vastine tämän hetken musikaalien loisteiseen kimallukseen. Se on paljas ja rosoinen kertomus siitä mitä on yhteisöllisyys, joka on liimattu ystävyydellä ja rakkaudella tiukaksi rikkomattomaksi kokonaisuudeksi.

Ohjaus Jalle Niemelä, Kapellimestari Anne Schürmann, suomennos on Mikko Koivusalo.

Tanssivien miesten rooleissa Tommy Larvi, Jan Mykkänen, Jussi Vilkki, Aki Kelin, Jouni Saikkonen ja Jaakko Hämeenniemi.

Orkesteri Anne Schürmannin, Ukko Lehtinen, Antti Järvinen, Harri Paronen ja Antti Oinonen.

Muut esiintyjät Pinja Saikkonen, Katariina Myller, Marianna Simola, Riitta Hotakainen, Jenni Roslakka, Nelli Eurasto, Mira Fagerlund, Jaro Suntio, Esko Ahtosalo ja Jalle Niemelä.

Tekniikka ja lavastus Mika Paakko ja Matti Toikka, puvustus Juha Kylmälä ja Pirjo Kotkavuori-Porkka.


Keskustele musikaalista tai jätä tekijöille terveisiä!

Jätä kommentti

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.