Ensi-ilta 10.9.2022

Rakastettu musikaaliklassikko selviytymisestä, arkisesta elämästä ja ennen kaikkea rakkaudesta. Nuori Maija naitetaan kalastaja Jannelle ja aviopari asettuu asumaan karulle Myrskyluodolle. Jannen ja Maijan avioliitosta kehittyy elämänmittainen rakkaustarina, jonka varassa kestetään elämään kuuluvat menetyksetkin.
Kolmekymmentä vuotta sitten Tampereen Työväen Teatterissa kantaesitetty musikaali on ikoninen teos. Maijan kasvutarina nuoresta naisesta vaimoksi ja perheenäidiksi, ankaraa saaristolaiselämää eläväksi naiseksi, on koskettanut suomalaisia sukupolvesta toiseen. Maija edustaa vahvaa naista, mitä monet tulkinnat ovat olleet vahvistamassa.
– Minua kiinnostaa lähtökohtaisesti Maijan kasvutarina ja Maijan vahvuus, mistä se kumpuaa, mistä se syntyy? Mitä ihminen tarvitsee selviytyäkseen elämän karikoista? Toisaalta haluan tuoda esiin herkän Maijan, aistivoimaisen Maijan, jonka vahvuus onkin mysteeri. Haluan olla riisumassa eräänlaista sankarimyyttiä hänen hartioiltaan. Maijan tarinaan on helppo samaistua. Elämän kohtalot ovat tunnistettavia ja samalla hänen herkkyyttään haluaa suojata,
pohtii musikaalin ohjaaja Tiina Luhtaniemi, ja jatkaa:
– Tulkinnassani toivon saavani esille maagisia, ellei surrealistisiakin elementtejä Maijan arkisesta elämästä Myrskyluodolla. Tässä on merkittävänä apuna koreografi Riikka Puumalaisen luomat koreografiat ja lavastaja Juho Lindströmin mielenmaisema: ”Myrskyluotolainen sielunmaisema on mielentila.”
Myrskyluodon Maija on Kouvolan Teatterin pitkäaikaisen puvustomestari Leila Kososen viimeinen suunnittelutyö ennen eläkkeelle jäämistä.
– Kun Tiina Luhtaniemi ehdotti, että voisimme tehdä Myrskyluodon Maijan syksylle 2022, ajattelin, että tästä voisi ottaa haasteen itselleen ennen vapaaherrattareksi siirtymistä ja Tiina otti ehdotukseni ilolla vastaan. Olin käynyt Maijan saarella Ahvenanmaalle suuntautuneella maalauskursilla, ja joku siinä karussa maailmassa viehätti. Lisäksi näin Maijan maailmassa myös mahdollisuuksia erilaiseen pukujen toteutustapaan, kuin mitä yleensä musikaalinäytelmissä on. Puvut voivat olla yksinkertaisia, jopa askeettisia, mutta silti kauniita katsella. Piti vain keksiä ratkaisu, millä tuohon päämäärään päästäisiin, Kosonen taustoittaa.
Musikaalin puvut tulevat olemaan todellinen taidonnäyte. Kosonen harrastaa vapaa-ajallaan taiteen tekemistä, ja hän on tehnyt mm. valohahmoja, joissa on hyödynnetty vanhoja pitsiliinoja ja muita käsin virkattuja pitsejä. Tästä syntyi myös idea musikaalin puvustukseen:
– Katsellessani yhtä valohahmoa, jossa olin yhdistänyt pitsiä ja pellavakangasta, tajusin, että tässä on ratkaisu. Myös kankaiden värjääminen on aina ollut mielipuuhaani, joten Maijassa näin mahdollisuuden luoda myös oman värimaailman värjäystä hyödyntäen.
AINA ETURIVISSÄ
Keskustele musikaalista tai jätä tekijöille terveisiä!
Vastaa