Avainsana: musikaali
-
ARVOKAMAA
Ensi-ilta 3.5.2023 ARVOKAMAA – Musikaali kiusaamista vastaanTuusulassa Kellokosken koululla esitetään 3.-4.5.2023 ARVOKAMAA-musikaali. Idean alkuunpanijaon muusikko-säveltäjä Hanni Autere, joka työryhmineen tuottaa projektin yhteistyössäKellokosken koulun kanssa.Oppilaitten kirjoittama tarina käsittelee kiusaamista, ja siinä kuuluu vahvasti nuorten ääni.Musikaalin keskiössä ovat kiusaamisen lisäksi ystävyys ja ihmisenä kasvaminen. Tapahtumatsijoittuvat enimmäkseen kouluun, mutta myös päähenkilön kotiin, josta paljastuu yksi syykiusaamiseen.Nimirooleissa ja bändissä…
-
RAKAS EVAN HANSEN
Ensi-ilta 28.9.2023 ”Hei Evan Hansen! Tästä päivästä tulee huippupäivä, ja nyt kerron miksi…” Connor Murphyn vanhemmat löytävät kuolleen poikansa taskusta kirjeen. Se on erään lukiolaispojan, Evan Hansenin, itse itselleen kirjoittama tsemppikirje. Se on kirje, jota ei ollut tarkoitus kenenkään nähdä, joka johti valheeseen, jota ei olisi koskaan pitänyt kertoa. Tästä saa alkunsa tapahtumien pyörre, jonka…
-
SOMETHING ROTTEN!
Ensi-ilta 14.9.2023 Åbo Svenska Teater esittää ensimmäisenä teatterina Suomessa musikaalin Something Rotten! ruotsiksi syksyllä 2023. Tapahtumat sijoittuvat 1590-luvun Lontooseen. Kaksi veljestä yrittää niittää mainetta ”megatähti” William Shakespearen varjossa. Shakespeare kun tuottaa hittejä yksi toisensa perään. Tämä on hullun hauska tarina musikaaligenren mahdollisesta synnystä. Tuotantotiedot KÄSIKIRJOITUS John O’Farrell, Karey KirkpatrickKONSEPTI, MUSIIKKI JA LAULUJEN SANAT Wayne Kirkpatrick,…
-
CABARET
Ensi-ilta 4.9.2020, Uusintaensi-ilta30.8.2023 Päänäyttämö muuttuu taas tiivistunnelmaiseksi klubiksi, jossa hiki ja juomat virtaavat ja juhla tuntuu loputtomalta: Pökerryttävän hienon vastaanoton syksyllä 2020 saanut Cabaret-musikaali palaa Turun Kaupunginteatteriin! Viimeksi korona katkaisi loisteliaasti käynnistyneen esityskauden. Nyt otetaan uusi lähtö ja naurusta, kyynelistä ja jäykkyyden jäsenistä irrottavasta musiikista vastaavat ohjaaja-koreografi Jakob Höglundin johdolla jälleen liki 30 esiintyjää. Cabaretin…
-
ELÄMÄLTÄ KAIKEN SAIN
Ensi-ilta 17.6.2023 Elämältä kaiken sain on inhimillinen tarina rakkaudesta, elämästä ja vanhasta kitarasta, joka sotkee kaiken. Viihdyttävä ja romanttinen komedia, jossa elämä yllättää ja rakkaus kipunoi. Lopussa voi vain huokaista; mikään ei mennyt niin kuin piti, mutta kaikki meni silti ihan hyvin! Musiikkikomedian ovat käsikirjoittaneet Osku Valve ja Otto Kanerva, joka myös ohjaa esityksen. Musiikin…
-
TOOTSIE
Ensi-ilta 6.9.2023 Michael Dorsey on lahjakas näyttelijä, jonka on hankalaa saada jalkaa oven väliin Broadwaylla. Kommunikaatiotaidoissa on nimittäin toivomisen varaa: Michael ei kuuntele, sillä hän on aina oikeassa. Tottakai on. Mikseivät muut näe sitä? Kun vastaan tulee houkutteleva koe-esiintyminen, katsoo Michael lopulta peiliin ja suostuu muutokseen – joskin hiukan toisenlaiseen, mitä hänen ystävänsä ja agenttinsa…
-
PIAF
Ensi-ilta 13.9.2023 Päänäyttämöllä herää henkiin upea menneen ajan Pariisi: seksikäs ja eloisa, hellä ja julma, ja unelmia täynnä. PIAF viekoittelee mukaan katuojien ja luksuselämän sinfoniaan, elämää suurempaan elämään. Valovoimaisen Edith Piafin elämäntarina kulkee 1930-luvulta alkaen katulaulajasta aikansa supertähdeksi ja lopulta maailmanlaajuiseksi, ikoniseksi pariisittareksi. Poikkeuksellinen elämä ei kuitenkaan päästä Piafia helpolla. Menestyksen hinta on kova. Musiikintäyteinen,…
-
PIAF – PIKKUVARPUNEN
Ensi-ilta 4.2.2023 Ranska. Pariisi. Säkenöivä musiikki. Herkistävä haitari, huumaava tunnelma ja maailman tunnetuimpiin, rakastetuimpiin ja arvostetuimpiin laulajatähtiin kuuluva, äänellään hurmannut Edith Piaf on Teatteri Imatran kevätkauden ehdoton elämys. 1915 syntynyt Edith Gassion raivasi tiensä kadulta konserttisaleihin, yksinäisyydestä hurjiin rakkaustarinoihin ja esiintymispalosta kohti traagista kohtaloaan. ”Ei sinun tarvitse jäädä katuojaan vain sen takia, että satuit syntymään…
-
ALASTON KAUPUNKI
Ensi-ilta 21.10.2021 Alaston Kaupunki on musikaali Porin omista rocklegendoista. Näytelmässä kuullaan poskettomia tarinoita 80-luvulta ja koetaan sydäntä riipaisevia hetkiä Yön, Mamban, Dingon ja Even musiikin tahdissa. Alaston Kaupunki on kurkistus rocktähden sieluun ja ikkuna harmaan satamakaupungin kaduille, joilta nousi Suomen lauletuimmat ja värikkäimmät rock-kappaleet. Alaston Kaupunki kertoo ajasta, kun oli aika laittaa värit päälle ja…
-
ANNIE
Ensi-ilta 10.6.2023 Annie on vuonna 1977 ensiesityksensä saanut Broadway-musikaali. Koko elämänsä ilkeän Neiti Hanniganin johtamassa orpokodissa asunut 11-vuotias Annie haaveilee oikeiden vanhempiensa löytämisestä. Kun Annie saa mahdollisuuden viettää joulua kaupungin toisella laidalla asuvan omalaatuisen miljardöörin luona, Annien koko elämä mullistuu. Mukaansatempaava, koskettava ja hauska musikaali tarjoaa viihdettä koko perheelle. Ohjaus: Heikki MäkäräinenMusiikin johto: Samuli JokinenKoreografia:…