SATUMAAN KUNINGAS REIJO TAIPALE

Ensi-ilta 12.6.2023

Reijo Taipale oli neljän platina- ja kuudentoista kultalevyn tangokuningas, vaatimaton ja suoraselkäinen suomalainen. ”Satumaan kuningas” -laulunäytelmä kertoo tarinan siitä, kuinka maalaistilan pienestä pojasta kasvoi suosittu tanssilavojen kiintotähti, ja on samalla kunnianosoitus tänä vuonna 60 vuotta täyttävälle Reijo Taipaleen levyttämälle ”Satumaa”-kappaleelle. Viime kesänä Somerolla yleisön hurmannut näytelmä nähdään Turussa Kansanpuiston kesäteatterissa kesällä 2023.

Pienenä lapsena ollessaan Reijo Taipale kuunteli ja ihaili lumoutuneena Olavi Virtaa. Hän sai siitä jotain, minkä alle haudata pula-ajan ja lapsuuskodin köyhyyden. Ikävuosien karttuessa Reijo ansaitsi taskurahaa halkomotteja tekemällä, päästäkseen Helsinkiin toteuttamaan unelmaansa laulajana. Helsingissä Reijo työskenteli aluksi rakennuksilla ja lauloi iltaisin naisorkesteri Rytmityttöjen solistina. Pian hänet pestattiin Kullervo Linnan orkesteriin. Esiintymislavat ja suosio kasvoivat vuosi toisensa jälkeen.

Konstailematon ja vähäeleinen Reijo Taipale hurmasi vähitellen suomalaisten sydämet lauluäänellään ja karismaattisella olemuksellaan ja nousi koko kansan tuntemaksi huippusolistiksi. Hän oli tunnollinen ja luotettava esiintyjä, rehellinen oman tiensä kulkija. Hän oli aito ja helposti lähestyttävä ihminen. Satumaan kuningas.

”Satumaan Kuningas” on Juse Venäläisen käsikirjoittama ja Jussi Myllymäen ohjaama nostalginen kesäteatterinäytelmä. Rooleissa kesällä 2023 nähdään tangokuninkaalliset Kari Hirvonen ja Marita Taavitsainen, Eikka Eronen, Merja Kuisma, Diana Anttila, Arttu Eronen ja Juse Venäläinen. Koreografian on luonut Merja Kuisma. Musiikista vastaavat Kultaisen harmonikan mestari Jani Helenius ja Onnentähti-orkesteri.

Ei vielä arvioita


Keskustele musikaalista tai jätä tekijöille terveisiä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: