VIULUNSOITTAJA KATOLLA

Ensi-ilta 16.6.2023

Rakastettu musikaali on ajaton klassikko, joka ei koskaan ole ollut yhtä ajankohtainen kuin nyt!

Omasta kulttuurista, kielestä ja koko olemassaolosta taisteleminen on elinehto Anatevkan kylässä. Yhtymäkohtaa ei tänä päivänä tarvitse valitettavasti kaukaa etsiä. Musikaalin tumman ja koskettavan pohjavireen päälle rakentuu voimaa antavaa huumoria, mukaansatempaavia rytmejä sekä herkkiä melodioita. Tarinan henkilöt ovat samaistuttavia iloissaan ja suruissaan ja musikaalin kappaleet, kuten Rikas mies jo oisin sekä Nousee päivä laskee päivä, ovat ilmiöitä jo itsessään.

Esitys rantautui Amerikasta Suomeen 1960-luvulla ja sen jälkeen sitä on esitetty ahkerasti ympäri maatamme. Nyt me olemme ajan hermolla toteuttaessaan tämän yhden maailman esitetyimmän musikaalin kera 30 lauluvoimaisen näyttelijän sekä kuusijäsenisen orkesterin!

Ohjauksesta ja koreografiasta vastaa viidennen kerran Paimion Teatteriin palaava ja ohjauksistaan kiitelty Eija-Irmeli Lahti. Hänen suunnittelemansa näyttämökuvan toteuttaa Anton Simolin työryhmänsä kanssa.

Kapellimestarina ja lauluvalmentajana toimii teatterissa jo vuosia vaikuttanut Outi Ollila. Puvustuksesta vastaa Taija-Leena Jokilehto ja maskeerauksesta Ida Ollula.

Ohjaus, koreografia ja näyttämökuvan suunnittelu Eija-Irmeli Lahti, Kapellimestari ja lauluvalmennus Outi Ollila, Puvustus Taija-Leena Jokilehto, Maskeeraus Ida Ollula, Lavastus Anton Simolin ja työryhmä, Harjoituskuiskaus ja tarpeisto Pia Poikonen ja työryhmä, Tekniikkavastaava Janne Mäkiö, Ääniajo Esteri Mäkinen, Näyttämömestari Ari-Pekka Pietilä, Graafikko Ville Kotamäki, Tuottaja Sebastian Allén

Käsikirjoitus: Joseph Stein, Musiikki: Jerry Bock, Sanoitukset: Sheldon Harnick, Kääntäjä: Esko Elstelä

Ei vielä arvioita


Keskustele musikaalista tai jätä tekijöille terveisiä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: