MAALAISPOIKA OON

Ensi-ilta 6.7.2023

Heikki Paavilaisen käsikirjoittama ja ohjaama kantaesitys MAALAISPOIKA OON vie meidät näyttävälle matkalle Kiiminkijoen varrelta kohti kaupunkia, kertoen taiteilijan tarinaa sinisten silmälasien takana.

Elämänkerrallinen musikaali tarjoaa katsojalle unohtumattomia kappaleita Alatalon laajasta musiikillisesta repertuaarista, lämpöistä huumoria, hauskoja kommelluksia sekä koskettavaa ikävöintiä toisen ihmisen luo.

Satoja tunnettuja kappaleita, yli 40 albumia, toimittajana työskentelyä, lastenmusiikkia, kansan edustamista, hiihdonopetusta ja neljä Syksyn Sävel-kilpailun voittoa. MAALAISPOIKA OON on musiikillinen kunnianosoitus koko kansan tunteman Mikko Alatalon monipuoliselle ja legendaariselle uralle.

”Mikko Alatalon tunnen henkilökohtaisesti jo 80-luvun alkupuolelta Ajolähtö- elokuvan ajoilta. Nyt kun olen tutustunut Mikon elämään käsikirjoituksen tiimoilta, se on yllättänyt ja avartanut omaa maailmaani. Kuinka rikas ja monipuolinen taiteilija
Mikko on. Ja aikamoinen elämä, niin ilossa kuin surussakin. Musikaali tulee olemaan värikäs, niin kuin on hänen elämänsäkin. ”

– Ohjaaja ja käsikirjoittaja Heikki Paavilainen

LAVALLA mm. Aleksi Aromaa, Mira Luoti, Valtteri Aaltonen, Olga Lepistö, Harri Penttilä, Mikko Huoviala, Heidi Kirves / Anna Pukkila

Kapellimestari: Ali Ahmaniemi

Arvoisa musikaalien ystävä!

Olen otettu, että työni ja elämäni kansanlaulajana saa kunnianosoituksen musikaalin muodossa. Takana on Manserokin synnyttäminen nuoruuden innolla yhdessä Juice Leskisen ja Harri Rinteen kanssa.

Tuli ensimmäinen soololevy Maalaispoika oon, jolla oli kuulemma sosiaalista tilausta, kun niin monet maalaispojat muuttivat kaupunkeihin. 

Tulivat laulut Siirtomaa-Suomesta ja sen ihmiskohtaloista. Tulivat Syksyn sävel-voittorallit ja niiden myötä kiertäminen kaikissa Suomen kylissä. Tuli raskas 90-luku. Sitten vuodet
Tammerkosken sillalla tv-kansan laulattajana. Lopulta vanhojen kavereiden, Juicen ja minun, yhteen tulo Senaattorina ja boheemina. 

Tulivat myös vuodet Arkadianmäellä kansan palvelijana. Mutta politiikka tulee, politiikka menee – laulut jäävät. Takana kolme miljoonaa kilometriä, 6000 keikkaa, yli 700 levytettyä laulua.

Jokia kajakilla, suksimista tuntureilla ja kiipeilyä vuorille.
Paljon elettyä elämää, jolta olen saanut paljon – ja paljon myös menettänyt. Siinä on tarinan aineksia, jotka Paavilaisen Heikin kynästä lennättävät laulumme uuteen elämään.

Harri Rinteen ja minun laulupuusta ovat eri muotivirtausten luomat sadat lehdet jo pudonneet, mutta näkyvillä on laulupuun runko lauluista, jotka oikeasti ovat jääneet elämään kansakunnan muistiin.

Ajatella, nuori poika, joka esitti Mikko Niskasen elokuvan Ajolähtö pääroolia, on nyt vanhempana taikurina tuonut esille elokuvan säveltäjän tarinan.

⁠⁠⁠Kiitos Heikki, työryhmä, näyttelijät ja soittajat!

– Mikko Alatalo

Ei vielä arvioita

Ei vielä arvioita


Keskustele musikaalista tai jätä tekijöille terveisiä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: