Ensi-ilta 13.4.2023

Kirjailija Anneli Kannon menestysromaaniin pohjautuva uutuusmusikaali!
Jukka Nykäsen säveltämä ja Anneli Kannon käsikirjoittama uusi kotimainen musikaali kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaamisesta 1500-luvulla. Tarinassa kirkkomaalareiden on urakkansa vaativuuden vuoksi pakko pestata työryhmäänsä paikallinen nuori tyttö, Pelliina, joka osaa koristemaalausta. Kesän mittaiseen työtoveruuteen punoutuu taiteellinen ponnistelu, oppiminen ja kasvu, ystävyys ja rakkaus, petos ja menetys. Tarina on kuviteltu, sillä historiaan näistä maalareista ei ole jäänyt muita jälkiä kuin heidän tekemänsä maalaukset.
Musiikkiteatteri Kapsäkissä nähtävässä tulkinnassa nykyajan teknologia kohtaa kiehtovasti keskiaikaisen historian. Teoksen kokonaisvaltainen visuaalisuus luodaan virtuaalitodellisuuden avulla. Musiikissa kuullaan vahvoja keskiaikaisia vaikutteita, johon lisätehonsa tuo elektroniikka.
Anneli Kannon aiempia näyttämöteoksia ovat olleet mm. Kom-teatterin Veriruusut ja Tampereen työväenteatterin Tytöt 1918 -musikaali. Jukka Nykäsen ja Reetta Ristimäen aiempia yhteistöitä ovat mm. Iloisten sielujen hotelli ja Houdini -musikaalit.
Rooleissa: Aurora Manninen, Jasper Leppänen, Kai Bäckström, Petri Bäckström ja Eeva Semerdjiev
Muusikot: Janek Öller, Ilkka Heinonen ja Miika Vintturi
Työryhmä:
Libretto – Anneli Kanto
Sävellys – Jukka Nykänen
Ohjaus ja taiteellinen konsepti – Reetta Ristimäki
Visualistit – Calvin Guillot ja Małgorzata Nowicka (Aalto-yliopisto)
Valosuunnittelu – Mirkka Saari
Äänisuunnittelu – Max Marshall
Lavastesuunnittelu – Anis Kronidova
Pukusuunnittelu – Marja Uusitalo
Maskeerauksen suunnittelu – Ari Haapaniemi
Tuotanto – Greta Tuotanto ja Musiikkiteatteri Kapsäkki
Yhteistyökumppani – Aalto-yliopiston MAGICS-hanke
Keskustele musikaalista tai jätä tekijöille terveisiä!
Vastaa