Ensi-ilta 25.6.2023

Laulunäytelmä on kunnianosoitus suurelle suomalaiselle legendalle. Kaikki suomalaiset tuntevat Dannyn! Mutta kuka tuntee Ilkka Johannes Lipsasen!
Danny, Ilkka Johannes Lipsanen, syntyi Porissa 24.9.1942
Laulunäytelmä kertoo Dannyn tarinan pienestä pojasta suomalaisille kuuluksi tähdeksi. Millaista oli Ilkka Lipsasen lapsuus ja nuoruus! Millaista turvattomuutta ja hylätyksi tulemista Danny joutui kokemaan jo lapsena ja miten nuo asiat ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä! Lipsasten Porin valtakunta antoi turvaa, mutta vanhempien avioero vaikutti voimakkaasti herkkään ja haavoittuvana nuorukaiseen. Elämä tuntui kulkevan ohitse, kunnes laulaja Danny syntyi.
Se antoi vapautta, sisältöä ja merkitystä nuoren miehen elämään. Allakkaa selattiin ahkerasti, kun Lipsanen Ilkalle mietittiin sopivaa taiteilijanimeä – Ilkasta tuli Danny ja Dannystä tuli tähti! Vuonna 1964 Danny & The Islanders teki läpimurtonsa East Virginialla. Siitä alkoi iso D:n suosikkilaulajan ura, Danny-Show:t ja musiikkibisnes. Elämä alkoi rokkaamaan ja edessä oli viihteen vauhtivuodet. Levyt nousivat listojen kärkeen, keikkakalenteri täyttyi ja menestystä tulvi ovista ja ikkunoista. Tanssilavat, ravintolat ja laivat kävivät tutuiksi.
Jo pienestä pitäen Danny on ollut utelias ja tarttunut asioihin aina rohkeasti ja täysillä. Hän on pyrkinyt aina toteuttamaan unelmansa ja ollut oman tiensä kulkija. Hän on myös aina auttanut uusia, lahjakkaita ihmisiä musiikkiuralla eteenpäin. Hän on ollut tunnollinen ihminen ja luotettava ystävä.
Kestävät ihmissuhteet ovat olleet hänen elämänsä peruspilari. Danny on aina halunnut kaikille ihmisille hyvää – isolla sydämellä –
Menestyksellä ja julkisuudella on kuitenkin aina myös omat varjopuolensa. Media seuraa jatkuvasti ja tarkkaavaisesti Dannyn elämän eri käänteitä. Vaikka Dannyllä ei ole ollut juuri koskaan omaa, henkilökohtaista rauhaa, hän on aina pitänyt – NARUT OMISSA KÄSISSÄÄN! –
Danny on saanut elää vauhdikasta ja värikästä elämää. Hän on saanut toteuttaa suuria unelmiaan ja haaveitaan. Danny on ollut taistelija, suomalainen gladiaattori.
Dannystä, Showviidakon taistelijasta, kertova laulunäytelmä 7 x 7 saa maailman ensi-iltansa Someron Esakallion Viihdekeskuksessa kesällä 2023.
Laulunäytelmän käsikirjoitus on Juse Venäläisen käsialaa ja ohjaus Jussi Myllymäen. Koreografian ohjaa Diana Anttila.
Rooleissa nähdään Mikko Mäkeläinen, Dimitri Keiski, Katja Lukin, Diana Anttila,Jennika Vikman, Luumu Kaikkonen, Petri Kokko, Tapani Laastola, Jani Jalkanen, Eikka Eronen ja poikien tanssiryhmä.
Ei vielä arvioita
Ei vielä arvioita
Keskustele musikaalista tai jätä tekijöille terveisiä!
Vastaa