Ensi-ilta 8.9.2021

”Tunne on vähän kun ilmapallo, mitä enemmän sen antaa paisua, sitä holtittomammin se lentelee, kun siitä päästää paineet ulos ja jos antaa paisua liikaa, se saattaa räjähtää.”
Sofialle tunteet ovat vielä tuntemattomia, hurjasti ryöpsähteleviä ja elämää vahvasti hallitsevia outoja juttuja. Sofian äiti on kontrollifriikki, jonka mukaan kylmässä maailmassa pärjää vain tunteensa hillitsemällä. Isä peittää tunteensa ruokaan. Sofian on vaikea elää vanhempiensa tavoin, joten hän pyytää Tivolin taikuria apuun.Alkaa matka, jonka aikana Sofia tutustuu omiin tunteisiinsa oppaanaan rakkain unilelunsa ja suuri tunneasiantuntija, tamperelainen pehmohirvi Möttönen.
Tivoli muistuttaa meitä jokaista, että lasten täytyy saada tuntea ja opetella tunteita yhdessä aikuisten kanssa – ja että aikuiset eivät voi välttää omia tunteitaan matkalla lasten tunteisiin.
Möttönen:”Tunteen pitää antaa tulla, ei sille kato mitäävvoi, siinä ei taisteluharjoitukset auta. Mut ei ketään saa lyärä ja unikaveria ei jätetä!”
käsikirjoitus ja ohjaus Kimmo Virtanen
musiikki Lauri Schreck
lavastus- ja pukusuunnittelu Alisha Davidow
koreografia Timo Saari
valosuunnittelu Antti Kauppi
lavasterakennus Antti Kauppi, Janne Liukku
esitystekniikka Janne Liukku
näyttelijät Oskar Hartman, Reetta Hyreen, Roosa Lehtinen, Teemu Mäkinen
puvustuksen toteutus Työhuone Hengari
eläinhahmojen päiden valmistus Pauliina Outila, Turun Kaupunginteatteri
äänitekninen konsultointi Jan-Mikael Träskelin
valokuvat Jari Kivelä
graafinen suunnittelu Johanna Häkkilä
markkinointi, tiedotus ja myynti Pia Hakala
myynti Veera Perttula
tuotanto Tiina Järvi, Ahaa Teatteri
Keskustele musikaalista tai jätä tekijöille terveisiä!
Vastaa