HUOMENNA MINÄ LÄHDEN

Ensi-ilta 7.9.2022

Täyteläinen 1900-luvun alun epookki, ajankuvaan svengaava musiikki ja pakahduttavan ihana tarina: Nuori Hilda lähtee Amerikkaan onneaan etsimään, kuten niin tuhannet muutkin. Pieni suomalaisten yhteisö on valmis uhrauksiin ja toisen auttamiseen, mutta siinä sivussa osataan kyllä kampittaminenkin ja oman edun etsiminen. Ahkeruus on Hildankin ilo, se huomataan ja sitä kadehditaankin. Hildaa odottaisi riipaisevan kaunis rakkaustarina, mutta onko aito amerikkalainen onni liikaa odotettu? Muuttuuko ihminen, kun ympäristö muuttuu – onko Hildakaan enää sama kuin laivasta maihin pienine pakaaseineen astuessaan?

Käsikirjoitus ja ohjaus Kari Heiskanen, Sävellys, musiikin harjoitus ja johto Mika Paasivaara, Lavastus Antti Mattila, Puvustus Jaana Aro, Koreografia Matti Puro, Äänisuunnittelu Timo Pönni, Valosuunnittelu Lassi Kröger, Projisoinnit Jarmo Jääskeläinen

Rooleissa Reeta Vestman (vier.), Mikko Rantaniva, Lina Patrikainen, Markus Petsalo (vier.), Ilkka Pentti, Katri-Maria Peltola, Mikko Paananen, Risto Korhonen, Lotta Vaattovaara (vier.), Jesse-Joonas Kemppainen (vier.), Virpi Rautsiala, Sari Happonen, Jukka Väinölä ja Olli-Pekka Hiltunen.

Ensemble Annika Arpiainen, Linnea Hassila, Henrietta Heiskanen, Laura Hiltunen, Pinja Kokkonen, Miia Luoto, Inka Luotola,  Anni Manneri, Ella Miettinen, Milja Murto, Eliisa Nenonen ja Veera Venho. Juha Antikainen, Anni Hiltunen, Olli-Pekka Hiltunen, Taimi Huovinen Emma Kalaja, Markus Kalliokoski, Tommi Markkanen, Selma Saarela, Anni Kutvonen, Sirja-Mari Taskinen ja Outi Vilpponen.

Orkesteri Päivi Väisänen, Teea Karttunen, Joona Parkkinen, Arto Parkkinen, Pekka Toivanen, Heli Hartikainen, Jarna Virtanen, Tuomas Setälä, Tapani Heiskanen, Remigijus Sereckis, Jari Lehtosaari, Sinikka Taalikainen, Kari Kalliokoski, Petteri Pyyny, Elina Lehikoinen, Hannu Hiltula, Markku Lehikoinen, Marko Salmela, Vilho Kananen, Elisabeth St-Cyr, Marjo Suhonen, Henna Korkalainen, Soila Häkkinen, Mikko Väisänen, Sonja Koistinen, Amanda Kiiski ja Ella Savolainen.


Keskustele musikaalista tai jätä tekijöille terveisiä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: